Vastuullisuus SeaPackilla
Yrityksemme arvoista nostamme aina ensimmäiseksi esille ihmiset. Haluamme tehdä kannattavaa liiketoimintaa toimiaksemme vastuullisena työllistäjänä.
Konserniimme kuuluu kolme tehdasta pienillä paikkakunnilla – Merikarvialla, Siikaisissa ja Kokemäellä – ja työllistämme yhteensä noin 80 henkilöä. Tavoitteenamme on kasvaa ja työllistää tulevaisuudessa lähemmäs satakunta henkilöä.
Suomessa on useita yrityksiä ja organisaatioita, jotka ovat edelläkävijöitä kiertotalouden innovaatioissa. Näiden toimijoiden ansiosta Suomi on tunnettu kiertotalouden edelläkävijänä. Esimerkiksi tehokas muovin kiertotalous voi olla jotain, josta ottaa mallia muuallakin. Muovia ei saa tuhlata, eikä se saa päätyä väärään paikkaan. Muovi on hyvä raaka-aine, joka kuuluu kiertoon.
Kierrätysmuovi on pääraaka-aineemme
Meille muovin kiertotalouden kehittäminen on tärkeää. Investoimme sekä tuotantolaitteisiin, -prosesseihin että tuotekehitykseen tämän missiomme nimissä.
Olemme kehittäneet jopa 100% kierrätysmuovipusseja ja säkkejä, joiden kestävyys on saatu neitseellisen muovin tasolle. Tämä vaatii osaamista ja kehitystyötä, sillä neitseellinen muovi on kuitenkin lähtökohtaisesti joustavaa, mitä kierrätysmuovimassa ei automaattisesti ole.

Ympäristövastuu – muovin kiertotalous
Meille muovin kiertotalouden kehittäminen on tärkeää. Tuotekehityksemme ja investointimme kierrätysmuovin käsittelyyn ovat osa tätä missiota. Lue lisää.
Kotimainen tuotanto
Mikä on kotimaisen tuotannon merkitys kun ajattelen vastuullisuutta? Lue lisää.