SeaPack tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia
Meillä on jatkuva tarve osaaville ammattilaisille eri tehtäviin, kuten tuotantoon, laadunvalvontaan ja logistiikkaan. Etsimme motivoituneita ja innokkaita henkilöitä, jotka haluavat olla osa innovatiivista ja kasvavaa yritystä.
Kaikkiin tuotannon työtehtäviin ei ole täsmäkoulutusta olemassa tai sellaista ei vaadita, joten töihin voi hakeutua monenlaisella taustalla. Kokemus teollisista työympäristöistä tai tuotantotyöstä on tottakai hyvä lähtökohta, mikäli sen lisäksi löytyy motivaatiota tutustua juuri muovinjalostuksen saloihin esimerkiksi kalvonpuhalluksen, saumauksen tai painokoneen parissa, sitä parempi.
Tehtaallamme on paljon myös pakkaamisen ja varastoinnin tehtäviä, jotka eivät vaadi muovialan erityisosaamista.
Osaamista jota etsimme juuri nyt
- tuotanto (erityisesti saumaaja)
- Varastotyöt
- Laatujohtamisen ja/tai ympäristöjohtamisen osaajaa
- Ostaja
Työskentelemme hyvin matalalla hierarkialla, meillä on tilaa kehittyä ja kehittää tekemistä oman kiinnostuksen ja osaamisen mukaan. Meille on tärkeää olla pienten paikkakuntien työllistäjä, ja vastuullinen työnantaja.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus, niin olemme sinuun yhteydessä pian!