Kierrätysmuovi on pääraaka-aineemme
Meille muovin kiertotalouden kehittäminen on tärkeää. Investoimme sekä tuotantolaitteisiin, -prosesseihin että tuotekehitykseen tämän missiomme nimissä.
Olemme kehittäneet jopa 100% kierrätysmuovipusseja ja säkkejä, joiden kestävyys on saatu neitseellisen muovin tasolle. Tämä vaatii osaamista ja kehitystyötä, sillä neitseellinen muovi on kuitenkin lähtökohtaisesti joustavaa, mitä kierrätysmuovimassa ei automaattisesti ole.
Seapack Group on osakas Suomen Uusimuovi OY:ssa ja osaltaan edistämässä pakkausten hyötykäyttöä. Olemme myös Rinki Pakkauskierrätysjärjestelmän jäsenyritys Suomen pakkaustuottajat Oyn tuottajavastuujäsenyyden kautta.
0% hukkamuovia tuotannossamme
Meillä on Merikarvialla oma muovin uusiointilaitteisto, jonka ansiosta tuotannossamme ei synny lainkaan hukkamuovia tai jätettä. Kaikki tuotannon sivuvirta ja muovihävikki saadaan siis uudelleen uusinointilaitteiston kautta kierrätettyä uudelleen raaka-aineeksi eli granulaatiksi.
Muista kierrättää muovipakkaukset
Sekä kotitalouksissa että yritystoiminnassa on tärkeää tehostaa muovijätteen kierrätystä. Muovin kierrätysaste Suomessa ei ole tarpeeksi korkealla tasolla (noin 30%).* EU:n asettama tavoite on 50% vuonna 2025, ja itse asiassa me maksamme vuodesta 2021 alkaen jäsenmaksuissamme hintaa kehnosta kierrätysasteesta. Vuonna 2022 maksoimme noin 60 miljoonaa euroa tilitystä EU:lle kierrättämättömistä muovipakkauksista.**
Kun kierrätämme muovia yhä suuremmalla prosentilla, voimme yhdessä luoda kestävän kehän, jossa jokainen osa vaikuttaa toiseen. Yritykset kehittävät jatkuvasti uusia tuotteita ja käyttökohteita muoville, ja vain yhteistyöllä voimme kasvattaa kiertotaloutta yhä kattavammaksi.
Lähteet:
*Muovijäte ja kierrätys EU:ssa https://www.europarl.europa.eu/topics/fi/article/20181212STO21610/muovijate-ja-kierratys-eu-ssa
**Yle: Kehno pakkausmuovien kierrätys maksaa Suomelle kymmeniä miljoonia euroja vuodessa https://yle.fi/a/74-20092140
Olemme Suomen Pakkaustuottajat Oy tuottajayhteisön jäsen.
Suomen Pakkaustuottajat Oy on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö, joka vastaa kartonki- ja paperipakkausten, lasipakkausten, metallipakkausten, muovipakkausten ja puupakkausten keräyksestä ja kierrätyksestä Suomessa. Tuottajayhteisö huolehtii pakkausten keräyksen ja kierrätyksen toteutuksesta ja muista lakisääteisistä velvoitteista.
Rinki on Suomen teollisuuden ja kaupan perustama ja omistama palveluyhtiö, joka hoitaa tuottajayhteisöjen puolesta muun muassa yritysten pakkaustietojen keräämisen, kuluttajille suunnatun ekopisteverkoston ja lajitteluneuvonnan. Ringin sivuilla on hyvä ja laaja Usein kysyttyä tuottajavastuusta– osio, johon kannattaa tutustua.
Tuottajavastuun valvova viranomainen on Pirkanmaan ELY-keskus
Tuottajavastuu hoidossa
Kannamme vastuumme pakkausten kierrätyksestä ja ympäristöstä – Lue lisää tuottajavastuusta täältä.